3.9.2010

1954-59 Kumpulassa, osa 3

Kuinka talossamme asuttiin vuonna 1954

On helppo muistaa, kuinka talossamme asuttiin vuonna 1954, jolloin sinne muutimme. Sen sijaan en muista eikä minulla ole muistiinpanoja, minä vuonna mikäkin asia muuttui. Kerron kuitenkin muutoksistakin tässä samassa artikkelissa, ettei tarvitse kirjoittaa samasta aiheesta uudelleen. Käyttämäni ilmaus "myöhemmin" voi tarkoittaa mitä tahansa vuotta sinä aikana, jolloin talossa asuin. Muutin sieltä pois kesällä 1967. Sen jälkeen tehtyjen muutosten sanon tapahtuneen "sittemmin".




Talon rakenne:

Talo on vuonna 1946 rakennettu 2-kerroksinen puurakenteinen kerrostalo. Siinä on kolme rappua eli porrashuonetta (A, B ja C). Talon kaikki 26 asuntoa ovat yksiöitä, kooltaan 29,3 - 37,2 neliömetriä. Meillä oli niistä suurin. Meidän alapuolella kaksi yksiötä oli yhdistetty yhdeksi 66,5 neliömetrin suuruiseksi asunnoksi. Jokaisessa asunnossa on eteinen, keittiö ja huone, jota ainakin meidän perheessä kutsuttiin kammariksi. Käytän sitä sanaa tässä kirjoituksessa. Se on siis sekä olo- että makuuhuone. Huoneissa ei ollut alkovi-rakennetta. Lisäksi jokaisessa asunnossa on WC, mutta ei ollut suihkua tai kylpyhuonetta. Sittemmin jokaiseen asuntoon on rakennettu suihkukoppi, joko erillisenä tai WC:n laajennuksena. Jokaisella asunnolla on varastotilaa kellarissa ja vintillä. Talossa on myös yhteisiä tiloja, jotka oli osittain vuokrattu ulkopuoliselle yrittäjälle. Talo on kaupungin vuokratontilla. Omistusmuodoltaan se on asunto-osakeyhtiö. Tietääkseni jokaisessa asunnossa asui 1950-luvulla sen hallintaan oikeutettu osakas eli vuokralaisia ei talossa asunut.

Lapset ja kotieläimet:

Laadin 1950-luvulla rekisterin talomme lasten omistamista autoista ja nukeista. Eri ikäisiä lapsia asui silloin talossa yhteensä 22. Lapsena pidin iästä riippumatta jokaista, joka asui talossa vanhempiensa kanssa. Talossa ei ollut 1950-luvulla marsuja suurempia kotieläimiä, siis ei ainuttakaan kissaa tai koiraa. Nykyisin samassa talossa asuu parikymmentä kissaa ja koiraa, mutta ei yhtään lasta.


Lämmitys:

Talossa ei ollut alun perin minkäänlaista keskuslämmitystä. Jokainen asukas lämmitti oman asuntonsa puita polttamalla. Kammarin nurkassa oli korkea uuni pelkästään lämmitystä varten. Keittiö lämpeni, kun ruokaa tehtiin puuhellalla. Eteisessä ja vessassa ei ollut mitään lämmityslaitetta, eikä myöskään yhteisissä tiloissa kuten porrashuoneissa, kuivausvintissä tai kellarissa. Jokainen asukas tilasi itse omat halkonsa ja säilytti niitä omassa puuliiterissään talon kellarissa. Halkokuorma kipattiin talon seinustalle tilaajan liiteriä lähinnä olevan kellarin ikkunan eteen.

Vesi:

Vesijohtovettä tuli keittiöön, vessan pesualtaaseen ja WC-pönttöön. Putkesta tuli vain kylmää vettä.

Sähkö: 

Asunnon eteisessä oli sähkömittari ja polettilipas. Maitokaupasta ostettiin etukäteen sähköpoletteja ja niitä syötettiin lippaaseen sitä mukaa kuin sähköä kului. Ajoittain kaupungin sähkölaitoksen virkailija kävi tyhjentämässä lippaan. Sähköä käytettiin aluksi lähinnä vain valaistukseen ja radion kuunteluun. Sähköllä toimiva irrallinen lisälämmitinkin meillä taisi kyllä jossakin vaiheessa olla ja sähkösilitysrautakin.

Ruokien säilytys:

Asunnoissa oli ns. kylmäkomero. Se oli ylin ruokakomero, josta avautui venttiili suoraan ulos. Sähköllä jäähdytettäviä kaappeja ei talossa ollut. Niitä oli vain maito- ja lihakaupoissa.  Kellarissa jokaisella asunnolla oli puuliiterin lisäksi ruokakomero, jota kutsuttiin perunakellariksi. Sen pohjalla oli iso puulaatikko perunoita varten. Ylempänä oli hyllyjä, joilla säilytettiin muuta ruokaa, esim. hillopurkkeja.

Peseytyminen:

Asunnossa ei ollut muuta peseytymistilaa kuin pienenpieni WC-koppi, jossa oli pienehkö pesulavuaari. Tietysti joku saattoi peseytyä vaikka keittiössä tiskipöydän ääressä, mutta meidän perheessä ei sellaista harrastettu ainakaan toisten nähden. Kraanasta tuli vain kylmää vettä. Lämmintä vettä sai vain hellalla kattilassa lämmittämällä. Mitään suihkua tai käsisuihkua ei siis ollut.

Talon pohjakerroksessa oli ollut alun perin sauna, mutta se tila oli vuokrattu ulkopuoliselle yrittäjälle muuhun käyttöön jo ennen kuin muutimme taloon.  Asukkaat kävivät yleisessä saunassa yleensä kerran viikossa. Lähimmät yleiset saunat olivat Intiankadulla, Toukolanmäen parakkikylässä ja Käpylässä Mäkelänkadulla Käärmetalossa, jossa oli myös pieni uima-allas. Kumpulan uimalassa ei lasten lipulla päässyt ollenkaan saunaan ja uimala oli auki vain touko-elokuussa, joten siellä ei saunomassa käyty. 

Asunnon siivous:

Lattiat oli peitetty lähes kauttaaltaan matoilla, jotka "tampattiin" ulkona. Samassa telineessä tuuletettiin vuodevaatteita. Aluksi kussakin porrashuoneessa oli yksi tuuletusparveke, mutta ne purettiin, kun niiden kantavat rakenteet alkoivat lahota.

Meillä oli kyllä pölynimurikin, mutta se oli melko pienitehoinen. Siinä oli kovapahvinen lieriö, jonka kummassakin päässä oli metallivahvisteinen kansi ja sen keskellä pyöreä reikä. Toiseen päähän kiinnitettiin suora metallinen imuputki ja sen päähän jokin suuttimista. Toisesta päästä moottori puhalsi ilmaa ulos. Pölypussi ja moottori olivat lieriössä ja sen sivulla oli kahva. Imurin koneistoa joutui kantamaan kädessään imuroinnin ajan.


Yhteisten tilojen siivous:

Talonmiestä tai siivoojaa ei ollut. Kukin osakas siivosi vuorollaan viikon kerrallaan kaikki kolme porrashuonetta. Vastaavasti ulkoalueiden siivousvelvollisuus kiersi kahden viikon jaksoissa. Jälkimmäiseen kuului mm. roskien kerääminen, lumityöt ja hiekottaminen koko kiinteistön alueella eli pihalla sekä Limingantien,  Vuoksentien ja Kymintien katuosuuksilla kadun puoliväliin saakka. Hoidettava ulkoalue oli siis todella laaja. Ihmettelen, kuinka esim. muutamat työssäkäyvät yksin elävät naiset selvisivät näistä velvollisuuksista. Perheellisillä oli tietysti aina koko perhe mukana auttamassa ainakin ulkotöissä.

Pyykin pesu:

Talossa oli sementtilattiainen pesutupa, jossa oli kaksi isoa kiinteää, muistaakseni puista pesuallasta. Siellä ei ollut ainakaan aluksi minkäänlaista pesukonetta. Haloilla lämmitettävässä padassa saattoi keittää valkopyykkiä ja lämmintä vettä sai vain siitä. Minkäänlaista mankelia en muista siellä olleen. Pihalla oli isot telineet, joissa sai kuivata kotona tai pesutuvassa pesemiään pyykkejä omalla pyykkinarullaan. Pyykkinaru otettiin aina pois samalla kuin pyykitkin. B-portaan yläosassa oli lisäksi "kuivausvintti", jonka käyttöikeus oli sillä, joka oli viimeksi varannut pesutupavuoron. Sinnekin jokainen veti oman pyykkinarunsa kuivauksen ajaksi. Kuivausvintissä ei ollut mitään ilmastointikoneistoa tai lämmityslaitetta.

Läheisen talon naiset pitivät pesulaa eli he pesivät muidenkin pyykkejä maksua vastaan oman talonsa pesutuvassa ja kuivasivat ne sään salliessa ulkona talonsa pihassa. Heillä oli jo varhaisessa vaiheessa pari sähköllä toimivaa pesukonetta.

Kodin sähkölaitteet:

Meillä oli vuonna 1954 sähköllä toimivat kattolamput, jalkalamppu, pari pöytälamppua, radio, pölynimuri ja luultavasti myös sähkösilitysrauta oli jo silloin.  Muita sähkölaitteita ei tule mieleen. Radiota varten tarvittiin radiolupa.

Jätehuolto:

Takapihalla oli iso sementistä valettu roskalaatikko, jossa oli painava metallikansi. Sen etuseinässä oli avattava tyhjennysluukku. Siihen aikaan ei ollut muovipusseja. Jätteet kerättiin kotona ämpäriin, joka tyhjennettiin roskapönttöön ilman mitään lajittelua. Kaupungin miehet kävivät ajoittain tyhjentämässä roskapöntön avolavaisella kuorma-autolla, jonka lavalle miehet heittivät jätettä talikolla ja lapiolla. Lava peitettiin pressulla.

Paperinkeräys:

Sanomalehtiä ja muuta jätepaperia ei heitetty roskapönttöön vaan ne vietiin Arabian rantaan paperinkeräyskeskukseen. Kustakin erästä sai sen painon edellyttämän määrän merkkejä, jotka vaihdettiin myöhemmin tavaroiksi. Julkaistussa luettelossa kerrottiin, kuinka paljon keräyspisteitä eri esineisiin vaadittiin. Esim. toiseksi vanhin sisareni sai paperinkeräyksestä rannekellon, joka oli tunnettua sveitsiläistä merkkiä.

Rotat ja luteet:

Roskapöntön luona ja kellarin ovissa oli ajoittain "Rottasota"-varoituslappuja, mutta en muista nähneeni siellä koskaan yhtään rottaa elävänä tai kuolleena. Asunnossamme oli yhteen aikaan luteita. Ne tuhottiin polttamalla asunnossa savuavaa myrkkyä, jonka miellyttävän hajun muistan vieläkin, vaikka jouduimme olemaan ulkona koko sen päivän.
 
Tupakointi:

Tupakointi oli yleistä ja kaikkialla sallittua. Monet tupakoivat asunnoissaan. Klubi-askin pohja oli perinteinen muistiinpanoväline.

Paloturvallisuus:

Jokaisessa porrashuoneessa oli kahdella porrastasanteella ensisammutusta varten paloämpäri, jossa olisi varmaankin pitänyt olla vettä sisällä. Toisen kerroksen asunnoissa oli palotikkaat. Aluksi ne olivat köysitikkaat, mutta myöhemmin ulkoseinään kiinnitettiin Ferrexillä (punaisella ruosteenestomaalilla) maalattu metallinen häkkyrä, joka avautui heiveröisiksi tikapuiksi. Meidän isä testasi kerran isännöitsijänä ollessaan niiden toimivuutta ja päästi häkkyrän purkautumaan siten kuin sitä oli ajateltu käytettävän. Se rikkoi alakerran ikkunan ja tikkaiden alareuna jäi yli kahden metrin korkeudella maan pinnasta.

Tulipalon sattuessa palokunta olisi voitu hälyttää viereisen talon ulkoseinässä olevasta hätäpuhelimesta. Lähin paloasema oli Käpylässä samassa paikassa kuin nykyisinkin eli noin 10 minuutin ajomatkan päässä.

Talossamme tai koko Kumpulan asuntoalueella ei syttynyt yhtään mainittavaa tulipaloa, vaikka asunnot ja ruoka lämmitettiin haloilla, kaikkialla tupakoitiin ja joulukuusissa poltettiin oikeita kynttilöitä.

Kulkuvälineet:

Polkupyöriä talossa oli paljon. Niitä säilytettiin kellarikäytävillä ja puuliitereissä. Moottoripyöriä saattoi olla jo 1950-luvulla 1-2. Mopoja alkoi tulla vasta 1960-luvulla. Talon vakiintunut autokanta oli 1950-luvun lopulla seuraava, mutta en osaa sanoa, minä vuonna autot hankittiin:
- IFA F8 farmariauto, musta/beige, etuosa 2-ovinen, takaosa suorakulmainen, takana pariovet. Ifat valmistettiin Itä-Saksassa entisen DKW:n malliston pohjalta.
- IFA F9 henkilöauto, sininen, 2-ovinen, pyöreämuotoinen. Kahdella perheellä oli samanlainen auto.
- Austin henkilöauto, beige, 4-ovinen, pyöreämuotoinen.
Meillä ei ollut koskaan autoa eikä vanhemmillani ollut ajokorttiakaan.

Isännöinti:

Yksi talon osakkaista toimi isännöitsijänä. Yhtiövastike käytiin maksamassa kuukauden ensimmäisenä päivänä käteisenä isännöitsijän kotona. Isännöitsijä kuittasi maksun osakkaan "vuokranmaksuvihkoon". Muuttoilmoitukset jätettiin isännöitsijälle, joka merkitsi muutokset talonkirjaan ja haki siihen vahvistusleiman osoitetoimistosta.


Puhelimet:

Puhelimet olivat melko harvinaisia. Useimmissa työläiskodeissa ei ollut puhelinta. Puhelimen saattoi hankkia "osakkeena" tai "vuokrapuhelimena". Edellinen vaati suuren pääomasijoituksen, jälkimmäisessä oli kalliit kuukausimaksut ja puhelumaksut. Katujen varsilla oli Helsingin Puhelinyhdistyksen (HPY) vihreitä puhelinkoppeja, joista soitettiin paikallispuheluja kolikoilla. Limingantiellä oli puhelinkoppi kahdessa paikassa eli Jyrängöntien ja Intiankadun risteysten lähellä. Myös monet kaupat antoivat asiakkaiden soittaa puhelimella maksua vastaan. Kaukopuhelut käytiin yleensä soittamassa postissa, missä oli puhelinkoppeja sisätiloissa. Niihin pääsi vain postikonttorin aukioloaikoina. Postitalossa oli Mannerheimintien puolella osasto, jossa oli mahdollista käydä soittamassa tai lähettämässä sähkösanomia myös iltaisin ja viikonloppuisin. Vain valtion Posti- ja lennätinlaitos välitti kaukopuheluja. Meillä oli Vallilassa kotona virkapuhelin, mutta Kumpulassa olimme 1950-luvulla ilman puhelinta.


Myöhemmät muutokset:

Taloon rakennettiin vesikeskuslämmitys ja lämpimän käyttöveden putkisto. Kraanasta alkoi siis silloin saada myös lämmintä vettä. Yksi osakkaista palkattiin talonmieheksi, joka huolehti pannuhuoneesta. Talonmies kävi heittämässä koksia keskuslämmityspannuun monta kertaa vuorokaudessa. Samassa yhteydessä ulkoalueiden ja porrashuoneiden puhtaanapito siirrettiin osakkailta talonmiehen tehtäväksi.

Keskuslämmityksen myötä asukkaat purkivat kammareistaan lämmitysuunit ja lakkasivat käyttämästä puuhellaa. Ruokaa alettiin lämmittää sähköliedellä. Asunnoissa oli kuitenkin vain 10 ampeerin sulakkeet, jotka mahdollistavat vain tavalliseen maadoitettuun pistorasiaan liitettävän pienoislieden käytön (enintään 2,2 kW).

Kohtuuhintaisten koteihin tarkoitettujen jääkaappien tultua markkinoille meillekin ostettiin sellainen. Ensimmäinen jääkaappimme oli 50-litrainen kotimainen UPO. Se toimi äänettömällä haihdutustekniikalla. 1950-luvun lopulla meille ostettiin sähköllä toimiva ompelukone, joka ompeli automaattisesti sik-sakkia ja erilaisia kuvioita.

Sittemmin keskuslämmityksen polttoaineeksi vaihdettiin polttoöljy, jolloin lämmitys saatiin automatisoiduksi eikä talonmiehen tarvinut enää käydä pannuhuoneessa monta kertaa vuorokaudessa. Nykyisin talo on liitetty kaukolämpöverkkoon. Jätehuollossa on sittemmin siirrytty tarkkaan lajitteluun, jossa jokaiselle jätelajille on oma astiansa, myös lasille, metalliesineille jne.

1950-luvun lopulla talossamme taisi olla  televisio vain kahdessa perheessä, ei kuitenkaan meillä. Talon muu väki kävi sitä heidän luonaan joka viikko katsomassa. Eniten katsojia oli lauantai-iltaisin, jolloin Suomen Televisiosta tuli mm. Niilo Tarvajärven juontama "Laatikkoleikki" Rakennusmestarien talolta Fredrikinkadulta. Lapset istuivat riveittäin lattialla ja aikuiset heidän takanaan riviin laitetuilla tuoleilla. Televisiota katsomaan ei kutsuttu vaan sinne mentiin silloin kun kiinnostavaa ohjelmaa oli tulossa, soitettin ovikelloa ja kysyttiin: "Saako tulla katsomaan televisiota?"  Jokaista televisiota varten talon katolle asennettiin asuntokohtainen antenni. Niiden määrä kasvoi myöhemmin hyvin suureksi, kunnes ne lopulta kaikki poistettiin ja korvattiin yhdellä keskusantennilla.

1 kommentti:

  1. Timo

    Onko sinulla jonkinlainen "valokuva" muisti vai millainen. Ihmeellisiä asioita muistat, siis esineitä ja tavaroita tyyliin pesutuvassa olleet sementtiset pesualtaat. Toki minäkin muistin ne sitten kun olit ottanut esille. Asuin jonkin aikaa Kirstinkadulla perheeni kanssa ja siellä myös oli pesutupa, jossa oli tällaiset pesualtaat. Siinä talossa oli myös mankeli. Näistä 1940- ja 1950-lukujen kaupunkipuutaloista on hienoja kuvauksia (kuopiosta) Sirpa Kähkösen romaaneissa.

    Minua on ylipäänsä hihityttänyt se, että olet muistelustesi aluksi listoja. Työpaikkalista ei ihmeemmin hämmästytä, mutta autot ja tietokoneet. Olen myös itse miettinyt, että mitkä listat itse tekisin työpaikkojen jälkeen. Kyllähän minulla on näitä tietsikoita ollut suunnilleen siitä lähtien kun PC:t alkoivat 1980-luvulla Suomeenkin levitä. Mutta suoraan sanottuna aina en ole edes tiennyt rakkineiden merkkejä tai kokoja. Saattaisin ehkä - juuri ja juuri - muistaa mitä ohjelmia olen käyttänyt. Ne ovat kyllä tärkeitä minulle, varsinkin tekstinkäsittely, koska olen kirjoittanut paljon. Ehkä liittäisin listaan aikaisempia kirjoituskoneita, Erikat tms...en tiedä.

    Mutta siis kovasti mietityttää se, mitkä ovat ikään kuin identiteetin kannalta tärkeitä esineitä. Ehkä asunnot ovat tärkeitä.

    Leena Eräsaari

    VastaaPoista